Kartanon legendat
Kartano on yksi Saarenmaan vanhimmista, ja sillä on rikas historia. Vuosien varrella sen ympärille on syntynyt useita kiehtovia legendoja ja tarinoita, jotka antavat paikalle erityisen ja salaperäisen tunnelman.
Suur Tõll
Kartano on tiiviisti seotud Saarenmaan kansanperinteeseen ja erityisesti legendaariseen Suuren Tõllin tarinaan. Suur Tõll on saaren yksi tunnetuimmista mytologisista hahmoista, jonka voima, oikeudentunto ja syvä yhteys luontoon ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Myös Tõllusten nimi ja itse paikka kantavat tätä perintöä luoden erityisen tunnelman, jossa historia ja legendat kietoutuvat yhteen.
Legendan mukaan alueellamme sijaitsee kivi, jolle Suur Tõll on aikoinaan istunut. Kiven pinnassa olevat syvät jäljet näyttävät kuin jättiläinen olisi juuri istunut siinä – ne ovat nähtävissä vielä tänäkin päivänä. Tätä paikkaa pidettiin muinaisina aikoina pyhänä, ja uskottiin, että kivi tuo onnea, vaurautta ja yltäkylläisyyttä. Vielä nykyäänkin monet istuvat tälle kivelle toivoen itselleen hyvää onnea. Kerrotaan, että jos nainen istuu siinä hiljaa ja toivoo lasta, hän voi saada osakseen uuden elämän siunauksen.
Saarenmaan vanhin tammi – Tõllusten tammi
Legendan mukaan ritari Heinrich Köppken istutti vuonna 1528 Tõllusten kartanon maille mahtavan tammen saatuaan kartanon lahjaksi. Tammi kohoaa yli 20 metrin korkeuteen, ja sen rungon halkaisija on yli 5 metriä.
Paikalliset uskovat, että puulla on erityinen voima – jos koskettaa runkoa ja kuiskaa toiveensa, se voi toteutua. Vielä tänäkin päivänä ihmiset tulevat tänne pysähtymään hetkeksi, unelmoimaan ja jättämään toiveensa ikiaikaisen puun huomaan.
Piraattiparonin kummituksen legenda
Noita, joka vieraili kartanon päärakennuksen kellarissa, kertoi nähneensä korkean hahmon vanhanaikaisessa asussa ja yhdellä saappaalla – hänen mukaansa kyseessä oli Piraattiparonin kummitus.
1700-luvun lopulla eräs nuori von Sass -suvun jäsen lähti huhujen mukaan merimatkalle ”nähdäkseen maailmaa”. Hän joutui ruotsalaisten merirosvojen vangiksi, ja myrskyssä saatujen vammojen vuoksi hänen jalkansa amputoitiin. Palattuaan Tõllusteen hän näyttäytyi vieraille harvoin, mutta viihtyi usein kellarissa, jossa säilytettiin rommitynnyreitä.
Hänen yksijalkaisen hahmonsa kerrotaan näkyvän siellä yhä, suuren savupiipun läheisyydessä – ja toisinaan ilmaa täyttää vahvan rommin tuoksu.
