Kartanon legendat
Kartano on yksi Saarenmaan vanhimmista, ja sillä on rikas historia. Vuosien varrella sen ympärille on syntynyt useita kiehtovia legendoja ja tarinoita, jotka antavat paikalle erityisen ja salaperäisen tunnelman.
Suur Tõll
Kartano liittyy läheisesti Saarenmaan kansanperinteeseen, erityisesti legendaariseen Suur Tõlliin. Suur Tõll on yksi saaren tunnetuimmista mytologisista hahmoista, jonka voima, oikeudentunto ja syvä yhteys luontoon ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Myös Tõllusten nimi ja paikka itsessään kantavat tätä perintöä, luoden ainutlaatuisen ilmapiirin, jossa historia ja legendat kietoutuvat yhteen.
Legendan mukaan alueellamme sijaitsee kivi, jolla Suur Tõllin kerrotaan istuneen. Kiven pinnalla olevat painaumat muistuttavat hänen sormenjälkiään. Muinoin paikkaa pidettiin pyhänä, ja uskottiin, että kivi toi onnea, vaurautta ja runsautta. Vielä nykyäänkin monet istuvat kivelle toivoakseen itselleen hyvää onnea. Kerrotaan, että jos nainen istuu siinä hiljaa ja toivoo lasta, hän voi saada uuden elämän siunauksen.
Saarenmaan vanhin tammi – Tõllusten tammi
Legendan mukaan ritari Heinrich Köppken istutti vuonna 1528 Tõllusten kartanon maille mahtavan tammen saatuaan kartanon lahjaksi. Tammi kohoaa yli 20 metrin korkeuteen, ja sen rungon halkaisija on yli 5 metriä.
Paikalliset uskovat, että puulla on erityinen voima – jos koskettaa runkoa ja kuiskaa toiveensa, se voi toteutua. Vielä tänäkin päivänä ihmiset tulevat tänne pysähtymään hetkeksi, unelmoimaan ja jättämään toiveensa ikiaikaisen puun huomaan.
Piraattiparonin kummituksen legenda
Noita, joka vieraili kartanon päärakennuksen kellarissa, kertoi nähneensä korkean hahmon vanhanaikaisessa asussa ja yhdellä saappaalla – hänen mukaansa kyseessä oli Piraattiparonin kummitus.
1700-luvun lopulla eräs nuori von Sass -suvun jäsen lähti huhujen mukaan merimatkalle ”nähdäkseen maailmaa”. Hän joutui ruotsalaisten merirosvojen vangiksi, ja myrskyssä saatujen vammojen vuoksi hänen jalkansa amputoitiin. Palattuaan Tõllusteen hän näyttäytyi vieraille harvoin, mutta viihtyi usein kellarissa, jossa säilytettiin rommitynnyreitä.
Hänen yksijalkaisen hahmonsa kerrotaan näkyvän siellä yhä, suuren savupiipun läheisyydessä – ja toisinaan ilmaa täyttää vahvan rommin tuoksu.
